Kristian

Olen paljasjalkainen Lahtelainen ja valmistunut konepuolen insinööriksi 1997 Hämeen ammattikorkeakoulusta. Kuitenkin jo kesätyöt suuntautuivat rakennuspuolen hanttihommiin. Rakennuksilla saatu työkokemus tuo vahvan tuen suunnitteluun, kun on itse tekemällä oppinut, miten työ voidaan toteuttaa. Kouluttauduinkin rakennustekniikan Insinööriksi (ylempi AMK) Metropolian ammattikorkeakoulusta vuosikurssilta 2012.Täydennyskoulutusta hankin lisäksi asbesti ja haitta-aineasiantuntijakoulutuksesta 2016 sekä rakennusterveysasiantuntija koulutuksesta 2017-2019.

Anne

Olen kotoisin Nastolasta ja valmistuin rakennusarkkitehdiksi Lahdessa 1990. Työura suunnittelijana alkoi Helsingissä, työpaikkana Arkkitehtitoimisto Pekka Helin & Tuomo Siitonen Oy. Lahden alueelle palattuani työskentelin Arkkitehtuuritoimisto Semeri Ky:llä, jonka myötä siirryin Suomen Talokeskus Oy:n palvelukseen. Semerin toimistolla tutustuin saneerauskohteiden suunnitteluun ja sen parissa olen pääosin työskennellyt viimeiset 10 vuotta. Uudiskohteita, kuten palvelutaloja, on myös ollut suunnittelukohteina. Olen saanut korjaus- ja muutostöiden rakennussuunnittelijan sekä pääsuunnittelijan FISE-pätevyyden, vaativuusluokka V+. Saneeraushankkeissa ei ole kahta samanlaista kohdetta ja aina saa varautua yllätyksiin, vaikka kuinka hyvin tutustutaan kohteeseen. Ongelmat voidaan ratkaista ja voin sanoa, ettei tämä työ ole yksitoikkoista.

Janne

Olen lähtöisin Porvoosta ja sittemmin Lahteen kotiutunut. Valmistuin Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta talotekniikan insinööriksi vuonna 2018. Aikaisemmin töitä olen tehnyt asennuspuolella maanrakennuksessa, urheilurakentamisessa sekä ilmanvaihtotöissä. Suunnittelu- ja konsulttityöt aloitin Suomen Talokeskus Oy:llä harjoittelijana 2016 ja pääpaino kohteista on ollut saneerauskohteissa. Aikaisempi asennuskokemus eri kokoisissa hankkeissa on tuonut hyvää pohjaa suunnittelun ja konsultoinnin tueksi niin uudis- kuin saneerauskohteissa.

 

 

 

 

 

Buy now